Rene RendicUutiskirjeet: Todistus: Teen kertomuksesta lyhyen version, jotta olisi edes pieni mahdollisuus, että ihmiset jaksavat lukea sen läpi. Toisaalta silloin minulle jää myös jotain uuttaa kerrottavaa jatkossakin… Lapsuuteni koti ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen. Voisi sanoa että kodissamme asui ns. tapakristittyjä. Kaikki perheenjäsenet kuuluivat kirkkoon, mutta se ei tullut arjessa mitenkään erityisesti ilmi. Sunnuntaikirkossa ei käyty tai ruokarukousta ei luettu. Kävin kuitenkin pyhäkoulussa ja opettelin raamatuntarinoita. Tullessani teini-ikään rupesin tutkimaan älykkyyttä, uskontoja ja psykologiaa. Yritin myös lukea Raamattua, mutta se oli ”liian pitkä”, jotta siihen olisi päässyt sisään. Sen sijaan erilaiset psykologiset, filosofiset ja parapsykologiset kirjat olivat helpompaa luettavaa. Mutta aikanaan kaikki se poistui ajatuksista, jotain kuitenkin jäi. Se mikä jäi, muodosti elämänfilosofiani pitkälle aikuisuuteen. Uskoin kuitenkin Jumalaan ja kävin keskusteluita hänen kanssaan. Peilasin elämääni, tekojani ja ajatuksia hänen kauttaan. Ikinä en kuitenkaan pyytänyt neuvoa. Yleensä ”keskustelu” liittyi siihen mitä olen tehnyt tai sanonut ja oliko se oikein. Minulle oli jäänyt erityisesti mieleen ajatus ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen”, ja ”Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon”. Minun mielessäni tämä tietenkin tarkoitti sitä, että Jumala on olemassa ja että Hän on luonut ihmisen joka on myös itsessään Jumala ja näin ollen kaikkivoipa. Mikäli elämässä on jotain vialla tai on vaikeuksia, niin ihminen on itse syyllinen ja hänellä ei ole ketään muuta joka voisi häntä auttaa, kuin ihminen itse. Mikäli ihminen on vastuussa vain itselleen ja apua ei ole saatavilla, vaatii se suuria suorituksia ja tuloksia joita voi mitata, jotta näkee, mitä on saanut aikaan. Mittareikseni tulivat raha ja menestyminen työssä. Oletin, että kaikki muutkin ihmiset tavoittelevat näitä samoja arvoja ja minusta tuli kylmä kaikkia muita arvoja ja asioita kohtaan, joita ei voi mitata rahassa. Toisaalta Jumalan antama vapaatahto tarkoitti minusta myös sitä, että toisen ihmisen valintoihin ei voinut puuttua. Riittää, että pitää itsensä puhtaana ja pitää omat arvonsa kohdallaan. Toisia ei saa ohjata parempaan elämään. Jumalahan on antanut vapaantahdon. Jos haluaa tuhota oman elämänsä, niin se täytyy voida tehdä. Se on vapaantahdon hinta, vaikka se olisi silkkaa tietämättömyyttä. Uskoin Jumalaan ja tutkiessani historiaa uskoin myös Jeesukseen ja siihen, että hän on hyvä ihminen ja ollut olemassa. Kaikki elämässä on kuitenkin jokaisesta itsestään kiinni. Myös se, millaiset arvot ihmisellä on. Kaikki moraali oli ihmisestä itsestään kiinni. Pelastuminen tuomion hetkellä oli omista teoista kiinni. Aina kykeni vertaamaan itseään toisiin.Kun aikaa kului ja vanhenin, arvokkaasti tietysti, tuli tilanteita joissa minulle tuli tunne, että minun pitäisi rukoilla ja lähestyä Jumalaa. Rukoilin satunnaisesti, lähinnä silloin kun minulla oli vaikea tilanne tai ongelmia. Yleensä silloin kun tuntui, että inhimillisesti ei ole mitään keinoa päästä eteenpäin tai pois tuskasta ja vaikeudesta. Hämmästyksekseni huomasin, että rukouksiini vastattiin. Yleensä vielä silloin kun kaikki toivo ja voima oli mennyt, ja yhtäkkiä kaikki ratkesi täysin käsittämättömällä tavalla. Ajattelin silloin kuitenkin, että se on vain sattumaa. Omituisia yhteensattumia. Pyydän rukouksessa jotain ja saan sen, silti kyseessä on ehdottomasti yhteensattuma… Mutta sitten 30-vuotissyntymäpäiväni tapahtui jotain. Vietimme vaimoni kanssa ”hurjaa” syntymäpäivää menemällä kuuntelemaan 27.5.2006 David Pawsonia Tapiolaan. David Pawson on hyvin tunnettu ja arvostettu Raamatun opettaja. Miksi menimme sinne tai päädyimme sinne, oli ilmeisesti jälleen ”omituinen yhteensattuma”. Kaikki muut suunnitelmamme epäonnistuivat ja päädyimme sinne. Siellä opetuksen yhteydessä Pawson sanoi minun uskoontuloni kannalta yhden tärkeimmistä asioista: ”ei ole kyse siitä onko Jeesus ollut olemassa. siitä meillä on kiistattomat historialliset todisteet. Kyse on siitä uskotko Jeesuksen kuolleen sinun syntiesi tähden ja nousseen kolmantena päivän ylös.” en muista tarkalleen mitä hän sen sanoi, mutta asia oli kuitenkin sisällöltään tämä. Tämä sai minut ajattelemaan asioita uusiksi ja miettimään. Kristinuskossa on nimittäin se ominaispiirre, että viisaudella ja älykkyydellä voi tutkia asiaa loputtomiin ja jäädä kiertämään kehää. Viimeinen hyppy pitää tehdä puhtaasta uskosta. Vasta sitten kaikki valkenee. Minulla meni omassa ajatusprosessina tämänkin jälkeen vielä vuoden verran ja 9.5.2007 Pirkko Jalovaaran kokouksessa Espoon keskuksessa pyysin Pirkko Jalovaaraa rukoilemaan puolestani, että saisin ottaa Jeesuksen elämääni. Silloin hän tuli Pyhän Hengen muodossa, ja siitä alkoi oma vaellukseni Jeesuksen opissa ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Nyt sitten kirjoitan sinulle tätä… Tätä kirjoittaessani huomaan kuinka vaikea on muistella omaa menneisyyttään, ja yrittää tiivistää se muutamaan lauseeseen. Paljon jäi vielä kertomatta ja jotain asioita olen varmaankin esittänyt kronologisesti väärässä järjestyksessä, mutta yllättäen loppua kohden alkaa tilanne selkiytyä. Lisää ensikerralla tai sitten kysyttäessä… |